Nimikoinnin historiaa

Jo keskiajalta lähtien on pohjoismaissa merkitty tavaroihin puumerkki tai omistajanmerkki ilmaisemaan omistusoikeutta. Merkki oli yksinkertainen piirros tai kirjain, joka muodostui suorista ja kaarevista viivoista. Sen tuli olla riittävän yksinkertainen, jotta se oli helposti tehtävissä esimerkiksi puuesineisiin. Taloilla ja suvuilla oli omat merkkinsä, jotka kulkivat perintönä seuraaville sukupolville. (11, 13.) ”Omistusoikeuden merkki kruunaa työn, sillä vasta kun työ on nimikoitu, on se käyttöön valmis” (7).

Laakapistoin ommeltu nimikointi 1900-luvun alun pyyheliinassa.

Kankaalle oli helppo ommella kirjaimia sekä monogrammeja ja siksi niissä puumerkit alettiin jo varhain korvata yksinkertaisilla nimikoinneilla. Monogrammi tarkoittaa alun perin yhden kirjaimen muodostamaa puumerkkiä ja sana tulee kreikankielestä. Myöhemmin monogrammiksi on alettu kutsua useammasta, yleensä etu- ja sukunimen kirjaimista tehtyä taidokasta kirjainyhdistelmää. (11, 13.) Monogrammien tekemistä on useamman vuosisadan aikana harjoiteltu merkkausliinoihin, joissa alussa säätyläistytöt ja myöhemmin myös talonpoikaistytöt osoittivat kirjontataitonsa. Kun kirjontataito oli hallussa ja merkkausliinassa malleja, pystyivät tytöt ja naiset nimikoimaan mitä vain. Tärkeimpinä ja tunnetuimpina nimikointikohteina olivat kapiot. 

Kirjoitustaidon yleistyessä 1700-luvulla, alettiin ommella yhä enemmän kirjaimia ja monogrammeja tekstiileihin. Alussa tekstiilien merkkaamisella oli vain käytännöllinen tarkoitus esimerkiksi helpottaa samanlaisten liinavaatteiden erottelua pyykissä (9; 12). Pöytäliinoissa nimikointi oli hyväksi myös sen takia, että niitä lainattiin naapuriin pitoihin siinä missä tuoleja, pöytiä ja penkkejäkin (4). Vähitellen kirjotut kirjaimet kuitenkin kehittyivät taiteeksi, joissa niin rikas kuin köyhä nainen saattoi toteuttaa itseään (9). Kirjaimilla oli suuri koristeellinen vaikutus eikä tekstiileihin muita koristeita usein juurikaan tarvittu (3).

Nimikointia käytettiin liinavaatteiden eli lakanoiden, tyynyliinojen, pyyhkeiden ja pöytäliinojen lisäksi myös vaatteisiin ja erityisesti alusvaatteisiin. Kirjottu monogrammi päällystakissa oli halpa ja mieluisa lahja tyttäreltä isälle tai veljelle. Nimikirjaimia on kirjottu lisäksi myös lähes kaikkiin tekstiileihin, joihin niitä on ollut mahdollista kirjoa. Tällaisia ovat esimerkiksi nenäliinat, pyykkipoikapussit, lahjatavarat ja kankaasta valmistetut kirjanpäälliset. Nimikoimisen taitoa on aikoinaan tarvittu myös tekstiä tai kirjaimia sisältäviin lippuihin, alttarivaatteisiin, messukasukoihin sekä kaikenlaisiin univormuihin. (3; 8.)

Kirjotut kirjaimet

Nimikoimisen tyyli on muuttunut eri vuosisatojen ja -kymmenien aikana. Nimikirjainten koko, koristeellisuus ja erilaiset työtavat ovat vaihdelleet muodin ja tyylisuuntien mukana jossain määrin. Esimerkiksi biedermeier-kaudella runsaat kukkakoristeet ympäröivät nimikirjaimia. (11; 1.) Ylellisiä nimikirjaimia on tehty valkoiselle kankaalle valkoisin pistoin. Punaiset kirjaimet pellavakudonnaisiin on taas ollut talonpoikaisempi tapa. (2.)

1700-luvulla nimikoinnit on tehty pääasiassa pellavalangalla käyttäen tekniikkana laakaompelua, ketjupistoja, ketjuvirkkausta tai varjo-ompelua (ohuen kankaan nurjalle puolelle kirjotaan kirjaimia tai kuvioita, jotka kuultavat kankaan läpi oikealle puolelle). (8.) Nimikoinnit olivat pieniä ja niitä on oletettavasti käytetty pelkkinä tunnuksina (3). 1800-luvulla pellavalangan käyttö väheni nimikoinneissa sillä, puuvillalangan käyttö alkoi olla mahdollista. Nimikointeja alettiin tehdä usein valkokirjontana, ja lisäksi laaka- ja korko-ompelu yleistyivät. (8.) Nimikointien koko kasvoi 1700-luvusta ja varsinkin 1800-luvun lopulla ja vuosisadan vaihteessa tehtiin hyvin näyttäviä ja suuria nimikointeja (3).

 Harakanvarvas-, varsi- ja ketjupistoilla toteutettu nimikointi lakanassa 1800-luvun lopulta.

1900-luvulla materiaaleja, lakanakankaita, nimikoimislankoja sekä malleja nimikointiin alkoi olla runsaammin (8). Tytöillä oli nimikoimiseen tarjolla jo useita mallikirjoja (2). 1900-luvun alussa nimikoinnit tehtiin usein punaisella langalla ja ne olivat suuria, koristeellisia ja huomiota herättäviä. Vähitellen muodin muuttuessa siirryttiin nimikoimaan pienemmin ja vähemmän huomiota herättävin kirjaimin. Suosituimmiksi tulivat kirjoituskirjaimet. (10.) 

Ketjupistoin ommeltu nimikointi lakanassa 1930-luvulta.

Pula-aika muutti nimikoinnit yksinkertaisemmiksi, sillä aikaa ei ollut niin paljoa eikä materiaaleja ollut saatavilla. Vuonna 1945 julkaistussa ompeluoppaassa esitetään tämän vuoksi vain muutama yksinkertainen ompelutapa. (7.) Tuona aikana myös elvytettiin vanhoja taitoja kasvattaen, muokaten ja kehräten pellavaa. Kankaat kudottiin kotona ja koristeltiin perinteisillä tavoilla ja nimikoimalla. (5.) 1940─1950-luvuilla sodan jälkeen ei kirjonta ollut varsinaisesti ”muodissa”, sillä jo jokapäiväisen vaatetuksen turvaamiseen tarvittiin paljon aikaa, taitoa ja kekseliäisyyttä (10). Nimikointeja kuitenkin tehtiin joissakin määrin aina 1970─1980-luvuille, jolloin nimikointi hävisi lähes kokonaan (8).

Laakapistoin ommeltu nimikointi lakanassa 1940-luvulta.

Nimikoinnissa käytetyt tekniikat ja välineet

Samanlaiset kirjaimet voidaan ommella useilla erilaisilla pistoilla. Pistojen valintaan vaikuttavat kankaan laatu ja ompelulanka. Nimikointia voidaan tehdä joko vapaalla ompelutavalla eli pitkin piirrettyä viivaa tai lankojen mukaisella eli kudokseen perustuvalla tavalla, jossa lasketaan lankoja. Lankojen mukaiseen ompelutapaan voidaan laskea myös esimerkiksi tiheälle kankaalle nimikointi nimikoimiskanavaa tai -kalvoa apuna käyttäen. Ristipistot ovat tavallisin kankaan kudokseen liittyvä ompelutapa. (13.) 

Nimikirjaimien koko ja sijoittelu vaativat huolellista suunnittelua. Kokoon vaikuttavat muun muassa kankaan karkeus ja lankojen mukaisessa ompelutavassa jokaiseen pistoon sisältyvien lankojen luku. (13.) Mikäli kangas on kudottu oikein paksuista langoista, ei siihen pystytä ompelemaan esimerkiksi kovin pieniä ristipistokirjaimia. Usein nimikoinnissa on valittu kolmea kokoa samoja kirjaimia, joista suurimmat on tehty lakanoihin, keskikokoiset tyynyliinoihin ja pienimmät pyyhinliinoihin. Tämä ei ole ollut kuitenkaan kovin usein järkevää, sillä kukin kangas vaatii yleensä omanlaisensa kirjaimet. (3.) Tyynyliinoissa ja lakanoissa kirjainten on haluttu olevan yhtä paria, sillä ne ovat olleet samaan aikaan käytössä. 

Kun kirjaimet ja niiden koot ovat selvillä, aletaan miettiä kirjainten sijoittelua. Sille on olemassa omat sääntönsä. Nimikointi sijoitetaan yleensä näyttävästi kulutukselle alttiita kohtia välttäen (11). ”Nimikirjaimien tulee näkyä ja koristaa esinettä” (13). Suorakaiteen muotoisissa esineissä kirjaimet ovat tavallisesti lyhyemmän sivun keskellä. Etäisyys reunasta määräytyy kankaan reunan ja kuvioiden mukaan, mutta liian lähelle reunaa ei kirjaimia tule ommella. Pöytäliinoissa nimikointi sijoitetaan niin, että se näkyy pöydällä ollessaan heti, kun tulija astuu huoneeseen. Nimikoinnin on siis haluttu olevan näkyvällä paikalla ja se on sijoitettu tapauksesta riippuen liinan lyhyen tai pitkän sivun keskelle tai liinan kulmaan. Tyynyliinojen nimikoinnissa tulee muistaa se, ettei kirjaimia tule ommella keskelle tyynyä, sillä ne jäisivät tällöin posken alle nukkuessa (3).

Ennen ompelua nimikointi jäljennetään kankaalle lukuun ottamatta ristipistokirjontoja. Kankaalle jäljentämiseen on olemassa useita eri tapoja. Kalkiopaperin avulla voidaan helposti siirtää piirretyt kirjaimet kankaalle. Tällöin paperi, johon on piirretty monogrammi, asetetaan kankaalle ja väliin laitetaan kalkiopaperi. Viivat piirretään kynän tai esimerkiksi sukkapuikon avulla ja kalkiopaperissa oleva väri tarttuu kankaaseen viivojen kohdalta. Kalkiopaperi valitaan värin perusteella siten mikä sopii parhaiten vaalealle ja mikä tummalle kankaalle. Rei’itysmenetelmä on tapa, jossa kirjainten muotoon rei’itetyn paperin läpi tuputetaan kankaalle väriainetta tai jauhetta. Tällä tavalla syntyy usein siisti ja hyvä tulos. Jäljennyksen voi tehdä myös läpivalaisun avulla esimerkiksi ikkunaa vasten. Etupistoilla voidaan ommella kankaalle ääriviivat ommellen samaan aikaan sekä kankaan että paperin läpi. (13.) Terävällä liidulla voidaan myös luonnostella kankaalle yksinkertaisia ja suurehkoja kuvioita (8.) Ristipistokirjaimia ei piirretä kankaalle vaan ne tehdään paperilla olevan piirroksen mukaan kankaan lankoja laskien. Mikäli lankoja ei pysty laskemaan, käytetään apuna kanavakangasta, joka ensin kiinnitetään kankaaseen. (3.)

Kirjainten jäljentämisessä käytettyä kalkiopaperia ja leivinpaperia 1940-luvulta.

Nimikoitaessa tulee ottaa huomioon se, että lanka sopii kankaaseen ja valittuihin kirjaimiin. Langan tulisi olla materiaaliltaan ja paksuudeltaan mahdollisimman samanlaista kuin kangas. Esimerkiksi pellavakangasta suositellaan nimikoitavan pellavalangalla. Usein kauniin lopputuloksen saamiseksi kirjaimia on ommeltu eri paksuisin langoin. Nimikoinneissa on pellavalangan lisäksi käytetty puuvillaista nimikoimislankaa, mouline -lankaa ja helmilankaa sekä pellavaista nypläyslankaa. (8; 13.) Nimikointiin käytetyn langan tulee olla pesunkestävää ja kestää keittämistä lipeävedessä hajoamatta tai värjäämättä (3; 13). Lankojen yleisimmät värit nimikoinneissa ovat olleet punainen, valkoinen ja sininen (13). Nimikoitaessa tulee neula valita kankaaseen ja lankaan sopivaksi ja mieluiten sen tulisi olla mahdollisimman ohut. Sormustinta kannattaa käyttää helpottaakseen ohuella neulalla ompelua. Ristipistoja tehdessä on paras valita paksuhko neula, sillä näin pistot saadaan helpommin pysymään risteyskohdissa. Ompelukehystä tarvitaan erityisesti laaka- ja korko-ompelua tehtäessä, mutta se helpottaa jokaisen nimikoinnin tekoa (8).

Ristipisto on ehkä eniten käytetty tekniikka nimikoimisessa. Laakapistoja voidaan käyttää niin vinoina kuin suorinakin. Korko-ompelua on myös käytetty nimikoinnissa hyvin paljon. Siinä nimikirjaimet kohoavat kankaanpinnasta. Ensin kirjaimet on jäljennetty kankaalle etupistoilla, jonka jälkeen jäljennetty alue on pohjustettu leveistä kohdista ketju- tai varsipistoilla ennen ompelua. Varsipistoin on ommeltu yksinkertaisia nimikirjaimia ja niitä on käytetty myös nimikirjainten hiusviivojen ompelussa. Ketjupistoilla voidaan nopeasti nimikoida yksinkertaisia pyyheliinoja. Niillä voi tehdä myös erittäin hienoja kirjaimia käyttäen ohutta lankaa.  Harakanvarvaspistoja on käytetty nimikoinnissa pieninä kuusenoksaa muistuttavina. Muita nimikoimistapoja ovat vielä pykäpistot, punospistot ja punospistoreiät. Näistä yleisistä pistoista on nimikoinnissa käytetty myös muunnelmia kuten kierretyt ketjupistot ja muunnetut varsipistot. (3.)

Lähteet:  

1. Anttila, M. 2000. Nimikoiminen – Merkkausliinasta nykypäivään. Julkaisussa: Vanhassa vara parempi, Vanhoja ja hyviksi havaittuja ohjeita nykyajan ihmisille. Toimittanut: Palmunen, R.
Italia: Oy Valitut Palat – Reader´s Digest Ab, 94-95.

2. Aydemir, J. (toim.) 2002. Käden taidot 1. Werner Söderström Osakeyhtiö
 
3. Hausman, A & Hausman, J. 1950. Ommeltavia kirjaimia. Porvoo : WSOY.

4. Honka-Hallila, H. 2011. Ryijystä räsymattoon. Helsinki : BTJ Finland Oy

5. Honka-Hallila, H. & Uusitalo, M. 2011. Ristipistoja kotien kätköistä.
Helsinki : BTJ Finland Oy

6. Jonsson, B L. 1987. Nya märkboken. Västerås : ICA bokförlag.

7. Jutila, S. & Lindholm, I. & Ollila, A. I. & Teerisuo, I. 1945. Liinavaate- ja pukuompeluopas. Kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosaston julkaisema ohjekirja. Helsinki: Sanoma Oy.

8. Karjalainen, S. 1984. Lakanoiden ja tyynyliinojen nimikointi.
Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitos. Vaatetusosasto. Lopputyö. Kuopio.

9. Lammér, J. 1984. Beautiful old alphabets, Desings & Stitches.
New York : Sterling Publishing Co. Inc. New York

10. Lampinen, M-L. toim. 1986. Ruusunkukkia ja villasukkia. 6.9.1985-31.8.1986 Näyttely Helsingin kaupunginmuseossa. Helsinki : Vientipaino Oy

11. Mäkelä, T., Lampinen L. 1985. Nimikointi. Espoo : Weilin+Göös.

12. Norden, M. 1997. Kaunista kirjomalla. Helsinki : Otava.

13. Svennås, E. Nimikoimiskirja. Kauppiaitten kustannus oy.